ED-Logistiikka Oy

ED-Logistiikka Oy

Tuntuu että jo heti ensimmäisessä palaverissa minut todella kohdattiin Workinfo.appilla – ymmärrettiiin tarpeita ja oltiin aidosti kiinnostuneita meidän toiminnasta. Työaikakirjanpito meillä oli jo sähköisessä muodossa, mutta Workinfo.appin myötä pystyimme digitalisoimaan ja yhtenäistämään myös työvuorojen suunnittelun samaan ohjelmaan – kaiken lisäksi erittäin kustannustehokkaasti. Voin vahvasti suositella Workinfo.appia, todellakin!

Kustannustehokkaasti kaikki tarvittavat ominaisuudet kuljetusyrityksen arkeen

ED-Logistiikka Oy on keskisuuri kuljetusalan yritys, joka on jo vuosikymmeniä toiminut tavaraliikenteen ja monipuolisten logistiikan ratkaisujen tarjoajana. He toimittavat sekä kertaluonteisia kuljetuksia että tarjoavat pidempiaikaisia kuljetuskumppanuuksia yritysten tarpeiden mukaan.

Yrityksessä työskentelee noin 100 työntekijää ja ajoneuvoja on noin 60. Kalustoa löytyy moniin eri tarpeisiin kylmä- ja lämminkuljetuksiin sekä vaarallisten aineiden kuljetukseen. Kun työntekijöitä ja erilaisia ajoneuvoja on paljon, on tärkeää että resurssien suunnittelu ja tiedonsiirto hoituvat mahdollisimman sujuvasti ja automaattisesti kentältä toimistolle sekä eri järjestelmien välillä.

ED-Logistiikalla on käytetty aiemmin muita toiminnanohjausjärjestelmiä, mutta niiden haasteena on ollut puutteelliset ominaisuudet, kalleus tai hidas reagointi kehitystoiveisiin.

Workinfo.app tuli vastaan, kun yritykselle etsittiin sopivampaa ohjelmistoa. “Tuntuu että jo heti ensimmäisessä palaverissa minut todella kohdattiin Workinfo.appilla – ymmärrettiiin tarpeita ja oltiin aidosti kiinnostuneita meidän toiminnasta”, Lassi Lahti ED-Logistiikalta kiittelee muistellessaan ensimmäistä yhteydenottoaan.

Ajansäästöä ja selkeyttä suunnitteluun

ED-Logistiikalla siirryttiin asteittain käyttämään Workinfo.appia ja marraskuussa 2022 se oli käytössä kaikilla työntekijöillä. Eniten käytetyt ominaisuudet ovat työajanseuranta, työvuorosuunnittelu, Repomark-lisäosan mahdollistama kalustonhallinta sekä Mapon GPS-laiteintegraatio.

Yrityksessä on neljä työvuoro- ja reittisuunnittelijaa. Aiemmin jokainen teki työtä omalla tavallaan. Koska jokaisen suunnittelijan työ koskee useampaa samaa kuljettajaa, vaati yhteistyö jatkuvaa tiedonsiirtoa ja manuaalista päivittämistä.

“Meillä oli tavoitteena saada yritykselle järjestelmä, jossa yhdistyy työvuorosuunnittelu ja työajanseuranta. Työaikakirjanpito meillä oli jo sähköisessä muodossa, mutta Workinfo.appin myötä pystyimme digitalisoimaan ja yhtenäistämään myös työvuorojen suunnittelun. Kaiken lisäksi erittäin kustannustehokkaasti, mikä on mahdollistanut säästöt järjestelmäkuluissa”, Lahti toteaa.

Workinfo.app on tehnyt työsuunnittelusta reaaliaikaista ja sama tieto näkyy kaikille suunnittelijoille yhtäaikaa. Se on vähentänyt oleellisesti päällekkäisyyksiä, selkeyttänyt työtä ja vähentänyt siihen kuluvaa aikaa.

Entistä vahvempaa toimintavarmuutta

“On tullut sellainen olo, että ollaan pioneeriasemassa ja tuomassa esille kehitysehdotuksia. On ihan uskomatonta, missä ajassa niitä on Workinfo.appilla myös toteutettu. Toiveita on aidosti kuunneltu ja parasta on, että uudet ominaisuudet ovat aina kaikkien muidenkin käyttäjien saatavilla – toiminta on rehellistä ja avointa”, Lahti kertoo kokemuksiaan Workinfo.appin toiminnasta.

Toiveiden mukaan tehty Workinfo.appin kehitystyö, ohjelmiston muokattavuus sekä laajennuksien mahdollistamat toiminnallisuudet on koettu ED-Logistiikalla erityisen arvokkaiksi yrityksen toiminnan kannalta.

Erityisesti Lahti kiittelee heille oleellisen Repomark-lisäosan kautta toteutettavan kalustonhallintajärjestelmän tuomia mahdollisuuksia. Kaikissa ajoneuvoissa on Repomark-ohjelmiston QR-koodi. Sen kautta kuka tahansa autoa käyttävä saa nopeasti tietoonsa kaiken oleellisen, kuten ajoneuvon korkeuden, kuormakorin mitat, kantavuuden, katsastustiedot ja koska mikäkin komponentti on huollettu.

“Tässä on käytännössä mahdollisuuksia rajattomasti. Koodin taakse saadaan laitettua mitä tahansa tietoa, ja tulevaisuudessa myös esimerkiksi huoltokorjaamon korjauskertomusraportti. Repomark ja Workinfo toimivat tarvittaessa hyvin kattavasti yhteen laajojen rajapintojen ansiosta, eli siis tiedonsiirto näiden välillä on automaattista”, Lahti kuvailee.

Lahti on havainnut, että arjen sujuvuuden kannalta Workinfo.appin näkymien ja asetusten muokattavuus on selkeä etu. Käyttäjien kannalta oleellista on myös helppokäyttöisyys.

“Kaikenkaikkiaan Workinfo.app on yksinkertainen käyttää ja aloittelijakin oppii sen nopeasti. Tämä on iso etu verrattuna moniin muihin järjestelmiin, jotka ovat vaatineet koulutusta ja mittavaa perehdytystä ennen käyttöönottoa.”, Lahti kehuu.

“Voin vahvasti suositella Workinfo.appia, todellakin!”

Ota yhteyttä

Nimi
fiFI