Logistiikkakonserni Vähälä Yhtiöt on perinteikäs, jo kolmannessa polvessa toimiva yhtiö. Tänä vuonna juhlitaan yrityksen 80–vuotista taivalta. Vähälä toimii Kiitolinja –ketjussa ja yhteistyökumppanina on DB Schenker. Konsernin pääkonttori sijaitsee Oulussa ja liikenteellinen keskuspaikka Jyväskylässä. Terminaaleja on Ylivieskassa, Rovaniemellä ja Kemissä. Asiakkailleen Vähälä Yhtiöt tarjoaa perinteisten kuljetuspalveluiden lisäksi myös lisäarvoa tuottavia logistiikkapalveluja, kuten varastointia, lajittelua ja yhdistelyä. Koska logistiikkapalveluilta odotetaan luotettavuutta ja vaivattomuutta, tietojärjestelmien toimivuus on tärkeää.
Workinfo.app-ohjelmaa Vähälä Yhtiöt käyttävät monella eri tapaa. Eri toimipisteissä työskentelevät toimistotyöntekijät pystyvät tuottamaan kätevästi mm. palkanlaskentaa varten raportteja työntekijöiden tuntikirjauksista. Normaalien tunti-, kilometri-, ja kulukirjausten lisäksi työntekijöille on annettu erilaisia käyttöoikeuksia. Näin on helpompi delegoida työtehtäviä toimenkuvien mukaan.